Tamtron jatkaa kansainvälistä kasvuaan ostamalla norjalaisen ScaleIT AS:n | Tamtron

Tamtron jatkaa kansainvälistä kasvuaan ostamalla norjalaisen ScaleIT AS:n


Tamtron kasvattaa toimintaansa Pohjoismaissa ja laajentaa toimintaansa Norjaan, ostamalla punnitusratkaisuiden jälleenmyyntiin, asennukseen, kalibrointi- ja huoltopalveluihin erikoistuneen ScaleIT:n.

Vuonna 1971 perustettu norjalainen Scaleit AS tarjoaa ainoana toimijana Norjan markkinoilla kokonaisvaltaisia punnitusratkaisuja maansiirtoon ja rakentamiseen, kuljetuksiin ja logistiikkaan, jätteiden käsittelyyn ja kierrätykseen sekä prosessiteollisuuteen. Yhtiön tarjonta sisältää paitsi laajan valikoiman vaakoja myös punnitsemiseen liittyviä asennus-, kalibrointi- ja huoltopalveluja sekä teknistä tukea. Scaleit AS:n vuotuinen liikevaihto vuonna 2019 oli 78 MNok.

 

Yhdessä ScaleIT ja Tamtron ovat enemmän

– Kauppa tukee kasvustrategiaamme lujittaen asemaamme kansainvälisenä punnitusalan osaajana sekä osaavana kumppanina asiakkaillemme. ScaleIT on merkittävä toimija omassa markkinassaan ja vaikka olemme toimineet yhdessä jo aikaisemmin, tämän kaupan myötä pystymme entisestään jakamaan osaamista ja parhaita käytänteitä palvellaksemme asiakkaitamme paremmin. Yrityskaupan myötä meistä tuli omalla alallamme Pohjoismaiden suurin toimija, kertoo Mikko Keskinen, Tamtronin toimitusjohtaja.

– ScaleIT on hieno lisä Tamtroniin ja toivotan ScaleIT:n henkilöstön ja partnerit lämpimästi tervetulleiksi osaksi Tamtron perhettä. Laajeneminen Norjaan ScaleIT:n palvelulähtöisellä toimintamallilla luo Tamtronille uusia kasvumahdollisuuksia, Keskinen jatkaa.

-Tamtronin laadukas punnitusratkaisuosaaminen yhdistettynä meidän palvelu- ja toimitusratkaisuihimme muodostavat ainutlaatuisen yhdistelmän. Yrityskauppa avaa meille uusia mahdollisuuksia kasvattaa ja laajentaa toimintaamme osana isompaa kansainvälisesti toimivaa yritystä, toimien silti paikallisena kumppanina. Meillä on edessä hieno yhteinen tulevaisuus”, sanoo ScaleIT:n toimitusjohtaja Steinar Olsen.

 

Tamtron – kasvava ja kansainvälistyvä punnitusalan ammattilainen

Ensi vuonna 50. juhlavuottaan viettävästä Tamtronista on vuosien aikana kasvanut merkittävä toimija edistyksellisten teollisuuden punnitusratkaisujen tarjoajana. Yrityskaupan jälkeen Tamtronilla on toimintaa Suomen lisäksi 6 eri maassa sekä maailmanlaajuinen jakelijaverkosto. Tamtron työllistää noin 200 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Tsekeissä, Slovakiassa ja Puolassa. Tamtronin tarjonta kattaa muun muassa integroidut punnitusratkaisut satamiin, metsätalouteen, kaivostoimintaan ja rakentamiseen, jäte- ja kierrätys-, kuljetus- ja logistiikka- sekä prosessiteollisuudelle. Viime vuosina Tamtron on keskittynyt parantamaan vaakojen käytettävyyttä ja punnitustietojen saatavuutta. Yrityskaupan myötä yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan osuus kasvaa.

 

Lisätietoja:

Tamtron Group

Mikko Keskinen

Mobile: +358 40 596 4831

Email: mikko.keskinen@tamtron.fi

http://tamtrongroup.com

ScaleIT AS

Steinar Olsen

Mobile: +47 952 90 105

Email: steinar.olsen@scaleit.no

http://www.scaleit.no

 

Liitteet:

Tamtron logo

ScaleIT logo

Kuva Mikko Keskinen Tamtron

Kuva Mikko Keskinen Tamtronin tuotannossa
Mainitsettehan valokuvaajan käyttäessänne kuvaa: valokuvaaja Olli-Pekka Latvala

Kuva Steinar Olsen ScaleIT

Press Releases in English

Lehdistötiedote suomeksi

Pressemelding på norsk

 

Lyhyesti Tamtronista

Vuonna 1972 perustettu suomalainen Tamtron-konserni on kansainvälinen vaaka- ja punnitusratkaisujen valmistaja. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja sillä on tytäryhtiöt Ruotsissa, Puolassa, Saksassa, Tšekissä ja Slovakiassa. Lisäksi Tamtronia edustaa maailmanlaajuisesti sertifioidut jakelijat yli 60 maassa. Tamtron-konsernilla on 140 työntekijää ja vuotuinen liikevaihto vuonna 2020 oli 22 M €.

Tamtron tuottaa älykkäitä punnitusratkaisuja asiakkaille maailmanlaajuisesti. Tamtronin tarjonta sisältää niin perinteiset vaakaratkaisut kuin kattavat, integroidut punnitusratkaisut satamiin, metsätalouteen, kaivostoimintaan ja rakentamiseen, jäte- ja kierrätys-, kuljetus- ja logistiikka- sekä prosessiteollisuudelle. Viime vuosina Tamtron on keskittynyt parantamaan vaakojen käytettävyyttä ja punnitustietojen saatavuutta. Asiakkaiden liiketoiminnan tukeminen ja aktiivinen kumppanuus on ollut Tamtronin kulmakivi alusta asti. Tamtronin helposti integroitavissa olevat punnitusratkaisut takaavat punnitustietojen läpinäkyvyyden, jäljitettävyyden sekä tehokkaan raportoinnin.

Tamtronin vaa’at, tiedonhallintajärjestelmät ja palvelut on suunniteltu tukemaan asiakkaiden liiketoimintaprosesseja tänään ja tulevaisuudessa.

 

Lyhyesti ScaleIT:sta

Vuonna 1971 perustetulla norjalaisella Scaleit AS:llä on noin 30 työntekijää ja se on toimittanut punnitusratkaisuja norjalaiselle teollisuudelle jo 50 vuoden ajan. Scaleit AS:n vuotuinen liikevaihto vuonna 2019 oli 78 MNok.

Scaleit tarjoaa ainoana toimijana Norjan markkinoilla kokonaisvaltaisia punnitusratkaisuja maansiirtoon ja rakentamiseen, kuljetuksiin ja logistiikkaan, jätteiden käsittelyyn ja kierrätykseen sekä prosessiteollisuuteen. Yhtiön tarjonta sisältää paitsi laajan valikoiman vaakoja myös punnitsemiseen liittyviä asennus-, kalibrointi- ja huoltopalveluja sekä teknistä tukea. Scaleit keskittyy paitsi punnitusratkaisuihin ja prosesseihin myös niihin linkittyviin ratkaisuihin, kuten kulunvalvontaan, valokuva-asiakirjoihin sekä näitä ohjaaviin ohjelmistoihin.

Scaleit AS: n tavoitteena on tarjota korkealaatuisia skaalattavia ratkaisuja, jotka tukevat parhaiten asiakkaiden liiketoimintaa ja pystyvät kehittymään asiakaan mukana liiketoiminnan vaatimusten kasvaessa.