Olemme mukana Hyvä joulumieli -keräyksessä | Tamtron

Olemme mukana Hyvä joulumieli -keräyksessä


Tamtron Group osallistuu tämän vuoden joululahjavaroilla Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräykseen. Keräys järjestetään 23:tta kertaa ja sen yhteistyökumppaneina toimivat Ylen aamu, Yle Radio Suomi ja Yle Radio Vega.

Keräyksen tavoitteena on kerätä 2 miljoonaa euroa, joiden turvin jaetaan jouluksi 28 000 ruokalahjakorttia kotimaan vähävaraisille lapsiperheille. Yhteisen keräyksen tarkoituksena on tarjota vähävaraisille perheille mahdollisuus viettää hyvä joulu. Arvoltaan 70 euron suuruisen lahjakortin voi käyttää kampanjaan osallistuvien K-ruokakauppojen, Lidlin ja S-ryhmän kaupoissa

Päätöksen lahjakortin saavista perheistä tekee kullakin paikkakunnalla kunnan sosiaalitoimi, lastenneuvola, koulun terveydenhuolto tai seurakunnan diakoniatoimi, joiden kanssa paikallinen Punaisen Ristin osasto tai Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdistys tekevät yhteistyötä.

Joulumieli -keräys on tuottanut jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille vuodesta 1997. Keräys alkaa torstaina 21.11.2019 ja jatkuu aina jouluaattoon asti.

Hyvä joulumieli kuuluu kaikille ❤!

Lue lisää ja tee lahjoitus osoitteesta >